Tuottavuuden tutkiminen ja mittaus: oikeille raiteille

 

Suomen tavaraliikenteen arvosta 90% kulkee kuorma-autoilla.

©Antti Talvitie, 2024

Ilmarisen tj. Jouko Pölönen totesi (KL 3.4.2024), ettei Suomen talous korjaannu leikkauslistoja tekemällä, vaan tarvitaan tuottavuuden parantamista kaikissa julkisen sektorin organisaatioissa. Tuottavuuden kasvua perää myös Suomen Pankin pj. Olli Rehn puheessaan, jossa tuottavuuden laskua kuvaa työtuntien vähentyminen. Työtuntimittari on kansantajuinen ja helppo ymmärtää, muttei hyvä.

Esimerkiksi Suomen tavaraliikenteen arvosta 90% kulkee kuorma-autoilla. Suurin osa lopusta 10%:sta käyttää runsain verovaroin tuettuja rautateitä. Onko veturinkuljettajan työtunti yhtä tuottavaa kuin k-auton kuljettajan työtunti kansantalouden kannalta? Voiko se olla jopa negatiivinen?

Suomen Pankilla on traditio tuottavuuden mittaamisessa. Pankin ekonomisti Leo Törnqvist teki v 1936 kokonaistuottavuus mittarin (total factor productivity, TFP), tunnettu kautta maailman Törnqvist indeksinä. TFP on monen tekijän summa (tai erotus) tuotos ja panos suhteelle (outputs/inputs). Suomen Pankki tekisi palveluksen laskemalla Törnqvist indeksi Suomen talouden eri sektoreille.  

Kirjoittaja ja Catharina Sikow (sittemmin johtaja EC:ssä) estimoimme tienrakennuksen (translog) kustannusfunktion Tiehallinnon (TVHn) tuottavuuden ja monen muun asian arviointiin. (Paperi palkittiin kv. konferenssissa parhaana paperina v. 1989). Selittävinä tekijöinä olivat: Johto (management), tuotemäärät (outputs), tuotantotekijöiden panoshinnat, aika (tekninen kehitys), ja alue (tiepiiri).  Vaikka paperi ja data ovat 40v vanhoja monet tulokset pätevät edelleen.  

Tulokset osoittivat management tekijöiden suuren vaikutuksen tuottavuuteen, 33% parannus 1980-1990 välillä. Tuotantotekijöiden hinnat puskivat kustannuksia ylöspäin lähes 8%, samana aikana. Öljyn hinnan lasku kuitattiin palkkakustannusten nousulla, pääoma- ja kuljetuskustannusosuudet pysyivät lähes ennallaan. Tekninen muutos oli hidasta mutta jatkuvaa ja laski keskiarvokustannuksia joka vuosi.

Kustannusfunktio antoi mahdollisuuden vertailla tiepiirien välisiä eroja. Skaalaekonomialla ja tuotekoostumuksella oli väliä. Skaalaetuja vastaan toimi tuotekoostumus ja rakentamisen teknologia, joiden etuja ’atomistinen’ organisaatiorakenne ei pystynyt hyödyntämään.  Ehkä tärkein tulos oli se, että kolmentoista tiepiirin sijaan neljä tai viisi olisi tehokkaampi. Niitä vähennettiin poliittisen väännön jälkeen yhdeksään, ja kun hallinto ja tuotanto erotettiin, tuotanto organisoitiin viidelle alueelle!

Kustannusfunktion avulla voitiin tutkia tuotantotekijöiden keskinäistä korvattavuutta ja niiden vaikutusta kustannusrakenteeseen. Mielenkiintoista lienee se, että työpanosten (työtuntien) osuus kustannuksiin oli noin kolmannes. Todellisuudessa vähemmän koska irtisanomissuoja piti ’omaa’ työväkeä työmailla usein enemmän kuin urakoitsijan väkeä.    

Suomen Pankin tulisi käyttää Törnqvist indeksiä – ja vaikeuksista huolimatta estimoida kustannusfunktio ja TFP – viimeisten viidentoista vuoden talouden pysähtyneisyyden analysointiin sektorikohtaisesti: terveys ja sosiaaliturva (sotealueet), opetus ja tiede/kulttuuri, liikenne (ELY alueet), maa-ja metsätalous, ympäristö(ministeriö), ja työ- ja elinkeino(ministeriö). TFP-malli ei kerro mitä tulisi tehdä, mutta tuottavuuden tutkiminen pakottaisi päättäjät kohdistamaan huomion asioihin, jotka ovat jääneet sitä vaille.

Suomen Pankilla on myös tärkeä tehtävä kouluttaa suomalaisia, jotka eivät näytä ymmärtävän rahan arvoa, hinnan ja palvelun kytköstä. Taloustiede opettaa että hyötyä on vain se, josta halutaan maksaa. Tavaran tai palvelun hinta on myös sen arvo. Subventiot aina maksaa joku muu kuin palvelun käyttäjä.

Tämä on myös viesti Risto Murton työryhmälle. Mistä löytyvät suurten investointien maksajat? Suomi on pääomaköyhä. Suomi on pääomaköyhä koska Suomi on köyhä. Köyhyys on saatu aikaan käyttämällä työvoiman aikaa tuottamattomiin investointeihin ja palkkojaan tulosten vääristyneissä hinnoissa.